Bottle o meter

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ragetuksia (ihmiset on perseestä)

Turhat raget ovat ehkä elämän suola. Ajattelin kirjata muutamia ihan ylös.

- Jatkuvasti Iltalehdessä on tutkimuksia, joiden otsikoissa todetaan että punaviini, suklaa, kahvi tms. aiheuttaa terveysvaikutuksen x ihmiselle. Sitten näitä linkkejä ilmestyy ihmisten fb päivitykseksi tyylillä "hehehe, minä olen varmaan tosi terve sitten, en koskaan saa syöpää". Tosiaan niin että kyseinen henkilö on jonkun asian suurkäyttäjä ja ylittää  kymmenkertaisesti tutkimuksen terveellisyysvaikutuksen määrän, jolloin siitä on vain haittaa. Vituttaa.

- Suomalainen ja skandinaavinen sisustustyyli. Jee valkoista, raikasta, koivua jee, block-lamppu jippii.

-Tosi typerät fb ryhmät. Siis tosi. Esimerkiksi tämä, tämä ja tämä. Minun ei varmaan tarvitse sanoa enempää.

- Nettiadressit ja muut jeesustelujeejee kiertoviestit, missä osoitetaan tekevänsä tosi paljon niinkun maailman hyväksi tekemättä oikeasti mitään.

- Neliönmalliset printti t-paidat. Typerät paidat tekevät kaikista vain läskimmän näköisiä. Itse haluaisin ihan normaalin mallisia paitoja jakkuni alle, mutta kun sellaisia ei taas hetkeen voi löytää.
Tämän ragepostauksen pikkusisko on "typerillä teksteillä varustetut t-paidat".

- Ihmiset jotka noudattavat orjallisesti ruokaa tehdessään reseptejä. "Voinks mä nyt laittaa tätä paprikaa tähän pizzaan, kun ohjeessa sanottiin että tomaattia?" tai "Mä en voi tehdä sitä intialaista ruokaa, kun siihen tulee pähkinää ja mä oon sille allerginen". Voi maalaisjärki! Ja miten raskasta vierestä seurattavaa moinen sönkkäys on.

- Juntit.

- Typerät vuodesta toiseen lehdissä, netissä tms. toistuvat meikki"ammattilaisten" toimimattomat vinkit. Esimerkiksi ties kuinka monta vuotta ihmiset ovat olleet omasta mielestään jo aivan varmoja ettei "mikään luomiväri pysy luomilla". No ei kai, jos neuvotaan käyttämään pohjustuksena meikkivoidetta, tai jopa puuteria. Ei-tuu-toimiin.

- Ihmiset jotka kutsuvat itseään "boheemeiksi", "erikoisiksi" tai jotain muuta vastaavaa.

- Hipit.

- Raakaravintoon tai muuhun sokeasti uskovat.

- Hiemankin virallisessa työssä olevat "hauskat ja vitsikkäät" työntekijät. Nämä ovat yleensä miehiä. Jos menen vaikkapa vuokraamaan asuntoa, en halua kuulla mitään rentoa ja huonoa läpänheittoa "suullisesta sopimuksesta". Haluan allekirjoittaa paperin, mustaa valkoisella ja sitä rataa.
Junassa aikaisemmin lippuni jo tarkastanut konduktööri kerran pysäytti minut matkalla vessaan huikkaamalla "hei" ja selvästi odottavan jotain. Kysyin sitten vähintään tyhmänä että haluaako hän tarkastaa lippuni saaden vastauksen "no sehän on vähän niinkun mun työtäni hehhehehe" ja siinä tyhmän oloisena takaisin hakemaan lippua paikaltani.

- Ihmiset (lähinnä naiset), jotka mainostavat olevansa hankalia, temperamenttisia, vittumaisia eivätkä omien sanojensa mukaan tule toimeen toisten naisten kanssa ikinä. Jokainen normaali tietää, että edelliset ovat vain kiertoilmauksia oikeasti perseestä olevalle ihmiselle, joka kuvittelee olevansa jotenkin muiden yläpuolella.

Lopuksi ihan vain huviksi jo kerran blogissa aikaisemmin seikkaillut pintaliito-orava:

6 kommenttia:

  1. Jonain päivänä löydät vielä sen itsesi kaltaisen hippimiehen ja huomaat, että hipit ovat oikeastaan aika mukavia. ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Itsesi kaltaisen hippimiehen" Hei kuule sinuna pysyisin seuraavat vuodet ton kommentin jälkeen musta kaukana. :D

      XoXo: Lay <33

      Poista
  2. Njäh, pieni vaaran tunne kiihottaa vain entistä enemmän. ^^ Mitä aiot tehdä kun olen ollut näin kauhistuttavan tuhma tyttö, sitoa ja piiskata? ;)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mee pois. :|

      Eivaan, voit tulla mahdollisesti 16.pv järjestettäviin ystävänpäiväorgioihin purkamaan seksuaalista energiaasi.

      Poista
  3. Jee! Mulla on oikein pinkit pörrökäsiraudatkin! n__n

    VastaaPoista