Bottle o meter

tiistai 12. helmikuuta 2013

Sädehtivästi Vastavirtaan

Kävimme viikonloppuna suortittamassa kulturellia toimintaa ja päätimme tutustua Pispalan yöelämään. Suuntasimme siis kohti Vastavirtaa. Enni on muuttamassa lähistölle ja mestoihinhan on hyvä tutustua etukäteen!
Vastavirta on ollut niin pitkään "pitää joskus käydä tuolla(kin)"- listalla ja viimein päätimme suunnistaa sinne. Laura katsoi netistä siellä esiintyvän kolme (3) bändiä, Enni ei viitsinyt edes katsoa mitä siellä on, hieman ihmetteli miksi lauantain lippu on kalliimpi kuin perjantain.
Matka baariin sujui mukavasti, löysimme muutaman tyhjän tölkin matkalla ja oman matkajuomamme tölkin laitoimme muovikassiin ja piilotimme meidän arvokkaat tölkit matkalle, emmehän sentään halunneet niitä baariin mukaan ottaa. Ensimmäinen bändi aloittikin pian sisälle pääsymme jälkeen, eikä kukaan kysynyt oliko meillä henkkareita, näytimme siis yli kolmekymmentä (30) vuotiailta. Ensimmäinen Bändi oli kiva, musiikki menevää. Jälkikäteen kaivoimme tiedon, että bändin nimi oli The Anderssons (saatiin semi-Klamydia-vibat).



Keikan jälkeen haimme lisää juotavaa ja joku outo hyypiö liittyi seuraamme, huonolla tavalla hyypiö, ja saimme kuulla syyn miksi lauantain lippu oli niin kallis, Tumppi Varonen bändeineen oli pääesiintyjä, tämä lienee se tunnetuin biisi ko. henkilöltä,
Ei mikän ihme siis, että paikalla oli aamulehden kulttuuritoimittaja.
Ennen illan kohokohtaa esiintyi Rikoslaki, joka oli Säkenöivän Universumin mieleen ja kohosi meidän illan suosikiksemme. Pojat kuulostivat aika paljon Dead Kennedys:ltä, mutta eipä se menoa haittannut. Laura tykästyi myös rumpalin ulkomuotoon. Pääesiintyjä veti myös keikkansa hvyin, mutta ulkoasullisesti jäi kyllä nuoremmilleen kakkoseksi. Enni löysi myös kivan Drinkin nimeltään Mootörhead, se sisälsi viskiä ja tequilaa, kyllä kossu vissy jäi nyt kakkoseksi (kakkoseen).
Ilta oli huikea, vaikka seuraamme liittyneestä hyypiöstä ei päässyt eroon.

Paluumatkalla löysimme vielä kätkömmekin koskemattomana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti