Bottle o meter

torstai 31. tammikuuta 2013

Huippusuperhienoi alelöytöi osa 2

Laatukuvat saavat jatkoa. Eivätkä ne tähän edes tule loppumaan, sillä meillä on vielä kirppis/uff löytöjä jonkun verran, mutta lupaamme opetella käyttämään kameraa. Poseeraukset sensijaan tuskin tulevat yhtään coolimmiksi (jos tämän postauksen ensimmäisen kuvan poseerauksesta Suomi viina-pullon  kanssa coolimmaksi voi mennä hei).
Tässä kuitenkin vielä toiset neljä, nauttikaa:
Dokaus/chillaus/krapulakesämekko 5€ Seppälä, lasit 2€ Seppälä
Mekko ja paita Uff 2€ päivät (alunperin molemmat Lindex)
Lisää 2€ löytöjä tulevissa postauksissa.
Mekko H&M
Paita 3,5€ KappAhl, Hame10€ H&M

Oho, ainoat Seppälätuotteet ensimmäisessä kuvassa! Vähän kaikkia vaatteita katsellessa iski tajuntaan se, että Seppälä on ollut kova sana tänä talvena. 

Huippusuperhienoi alelöytöi osa 1

Aleostostelumme ja shoppailumme on hieman karannut käsistä. Emme kuitenkaan ole shoppailleet kesän jälkeen juuri lainkaan (jos ollenkaan?) vaatteita yms.

Kuvat eivät ehkä loista laadukkuudellaan, mutta näkee hienosti miltä vaatteet näyttävät päällä.

Kissaneule 15e H&M ja sammarilegginsit 7e, Seppälä.
Laukku 12e, Seppälä (tarkempi kuva aikaisemmassa postauksessa), Paljettitoppi 7e, Seppälä, glitterballeriinat 5e H&M (tarkempi kuva tulevassa postauksessa)
Paljettimekko 20e, Seppälä (ylemmän topin kanssa sisaruksia)
Kinkki-ilmeellä esittelyssä arkivaatteita. Huppari 10e, Gina Tricot, toppi 3e, H&M (omistan samanlaisia myös 2muuta  ja Ennillä myös tämä sama vihreä)

Ennin kuvan paljettimekko sekä oma pinkki kirjekuorilaukku ovat syksystä asti kytätyt ja napattu hyvällä tuurilla alennuksesta. Enni omisti entuudestaan sammarilegginseistä violetin version ja on tykännyt niistä niin paljon, että osti -70% hinnalla nyt keltaiset.
Laukkuun saattaa tulevaisuudessa tulla kultainen ketju, jotta sitä olisi kätevämpi kuljetella mukana.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Uusia kaulahuiveja + laukku

Esittelyssä nyt uudehkoja ostoksiani. Yritin rajata hieman kategoriaa asusteisiin, ei kuitenkaan koruja. Mallina  toimii Juno-kissa. Söpömpi malli, kuin minä itse.
Hänet lahjottiin ennen julmaa hyväksikäyttöä 1,50€ kassi körssillä, eli kissankiusoittemella. Tasoissa olemme.

En muista erikseen hintoja, sillä kaikki on haalittu kuukauden sisällä kasaan sieltä sun täältä muiden ostosten yhteydessä. Aletuotteita jokatapauksessa ja 4-12€ max (ainoastaan laukku taisi olla tuon n.12€)


Maumaumau, viimeisimmässä kuvassa raukalla vähän luovutusmieliala.

Vielä kun olisi kesä/kevät niin saisi näitäkin käyttää näkyvämmin. Laukku on ollut kerran käytössä uutenavuotena.

tiistai 29. tammikuuta 2013

Tikusta.. siis siveltimistä asiaa

Tämä on tyttöpostaus ja aiheenamme tänään meikkisiveltimeni.

Tämän alun jaarittelun keksimisen sijaan, aivoni lyövät vain tyhjää. Luulisi ihmisen joka on kolme-neljä vuotta pitänyt meikki-kynsiblogia, osaavan selittää vähän laajemmasta hömppäasiasta tekstiä, kun esimerkiksi Opin kevätkokoelman glitterlakkojen sävyistä. Tämä postaus ei sisällä (kuivaa)huumoria, eikä mukahauskoja sutkautuksia, joten asia kiinnostaa ehkä vain meikkaamisesta kiinnostuneita.

Niin tai näin, ilman hyviä siveltimiä on hankala saada aikaiseksi hyvää meikkiä. Koskee niin meikkipohjaa, kuin silmämeikkiäkin.
Tähän mennessä on totuttu siihen, että laatu maksaa ja  markettien siveltimet ovat plöööh ja pikkuporvarit ostelevat Macin siveltimiä ja 100e ylimääräistä omistavat tilaavat Sigman setin(joka on kuitenkin Macin hinnoista murto-osa). Edellämainituissa ei ole siis mitään vikaa, päinvastoin ne ovatkin järkevä hankinta kaikin puolin. On olemassa vain ehkä hieman nimettömämpiäkin vaihtoehtoja, jotka eivät kuitenkaan häviä laadullisesti kilvassa. Ainoastaan ehkä varsien pituudessa?

Ensimmäinen maininta kuuluu jo hieman Suomessakin mainetta niittäneelle Ecotools-merkille. Omani tilasin i-herbistä keväällä 2011, eli välineilläni on kohta kaksi vuotta ikää. Aika valehtelematta voin sanoa, että ovat olleet päivittäisessä käytössä ja edelleen hyvässä kunnossa.
Välineet ovat superpehmeää taklonia ja erittäin miellyttävä käyttää meikkaamiseen.

Varsinkin Ecotoolssin kabukeja on blogimaailmassakin hehkutettu. Sarja pukkaa säännöllisin väliajoin uutta sarjaa myyntiin. Tällä hetkellä houkuttaisi kauniisti koristellut kasvosiveltimet.

Itse omistan kaksi settiä, kuusiosaisen silmämeikkisetin ja viisiosaisen aloitus/matkapakkauksen.
Tässä kuvat keväältä 2011 ja vanhasta blogistani kaivettu:
Yhteensä postikuluineen i-herbistä tilattuina ylläolevat setit saa nykyhinnoinkin alle 20€ (Näköjään luomivärisivellinpakkaus on erilainen, mutta samat sivellinmallit) ja pelkästään esimerkiksi allaoleva setti maksaa 20,10€ Sokoksen verkkokaupassa. Toisaalta on kiva, että näitä on nykyään mahdollista Suomestakin helposti ostaa, enkä pidä pahana hintana tuota 20€, jos ottaa huomioon että sillä saa viisi laadukasta sivellintä. Joskin tuotteet ovat ns. matkakokoisia, eli hieman normaalia lyhyempiä.

Nykyään olen tosin hieman surullinen, olen kadottanut kaikista rakkaimman siveltimeni 2kk sitten jonnekkin (alemman setin keskimmäinen). :(  Sillä kykenin tekemään tarvittaessa vaikka koko meikin ja se sopi luomivakooni täydellisesti! Ehkä se vielä jostain löytyy. Luultavasti on hukkunut tänne jumalattomaan lukaaliini, jonka edellisessä postauksessa esittelin. Itäsiipi on paha, sinne on moni eksynyt..

Voit lukea lisää siveltimistä vanhasta blogistani tästä ja täältä.

Sokokselle on kylläkin verkkokaupan perusteella tullut paljon mielenkiintoisia sivellintuttavuuksia myyntiin, jotka ovat jääneet itselle vieraaksi. Ainakin Mariela Sarkiman ja We Care Iconin siveltimet näyttävät kuvissa kokeilemisen arvoisilta. Jos jollain kokemusta, niin kertoilkaa?

Hypätään seuraavaan settiin. Real Techniques -siveltimiin on voinut törmätä, jos katselee youtubesta ulkomaalaisia meikkivideoita. Kyseiset siveltimet ovat usein hyvin paljon kehuttuja ja niiden takana on tunnetun Pixiwoo-kanavan toinen sisarista, Samantha Chapman.

Hieman innostuin, kun huomasin syksyllä 2012, että nykyään näitäkin herkkuja voi tilata Suomeen i-herbistä (ah, kirottu ja siunattu i-herb<3).
Noin 17€ hintaan saat viisi täysikokoista sivellintä, sekä monikäyttöisen sivellinkotelon (jonka voit taittaa telineeksi kuten yllä tai käyttää tavalliseen tapaan siveltimien kuljettamiseen).
Oikeanpuoleinen deluxe crease brush on silmille turhan iso, mutta monen muun tavoin löysin siitä lyömättömän silvetimen peiteaineen levittämiseen, erityisesti silmien alle.
Toinen vasemmalta (base shadow brush) korvaa hieman kadonnutta Ecotoolssin rakasta sivellintäni ja sopii hyvin tummien sävyjen lisäämiseen ja häivyttämiseen.
Kolmatta (brow brush) käytän satunnaisesti kulmien laittoon, mutta itselleni helpoin sivellin kulmille on ollut vasemmassa reunassa oleva accent brush.
Ensikokeilulla en keksinyt pitkulaiselle pixel-poit eyeliner brushille (toinen vasemmalta) käyttöä, sillä en pahemmin käytä geelirajauksia. Myöhemmin keksin levittää sillä kajaalin päälle mustan/muun tumman luomivärin ripsirajan yläpuolelle ja siinä käytössä saa toistaiseksi olla.

Nämäkin siveltimet ovat superpehmeitä ja siksi uskallan suositella ihmisiä kokeilemaan myös sarjan kasvosiveltimiä.

Viimeisenä sekalainen seurakunta muita siveltimiäni.
Suurin osa sekalaisista on Elfiä. (kuvassa mitkään ole missään järjestyksessä)
Elfin sivuilla tuotteet jakautuvat sarjoihin Studio, Mineral ja normaali. Normaalit ns. halpikset ovat n. 2€ normaalisti ja Studio sekä Mineral siveltimet n. 4€.  En nyt voi hehkuttaa noita maailman parhaiksi, mutta alkuun pääsee ja hinta on kohdallaan. Samaa mitä voi sanoa elfin tuotteista yleensäkkin "hit or miss", mutta harvoin jää rahallisesti kaivertamaan. Omani olen todennäköisesti tilannut vielä 50% alennuksella, joita on pari kertaa kyseisellä sivustolla vuodessa ja hieman pienempiä alennuksia useammin. Niitä kannattaa kärkkyä.

Ainoat Suomen kaupoista ostetut siveltimet ovat henkkamaukan (tulee välillä käytettyä häivytyksiin) ja typerä doroy, minkä käyttötarkoitusta en lainkaan ymmärrä. Sivellin on karkea ja jäykkä. Keksin käyttää sitä luomivärin kanssa kulmiin ja siinä se toimikin hyvin, ennen Real Techniquesin siveltimiä.

Ylemmistä siveltimistä päivittäisesäs käytössä on enää ainoastaan Everyday Mineralsin meikkipohjasivellin. Sillä saa mineraalimeikin hierottua naamavärkkiin oikein kivasti ja sopii myös puuterin levittämiseen (tosin oikeasti tarvitsisin puuterille oman).

Kuvasta puuttuu pesussa oleva Max-Factorin perinteinen meikkivoidesivellin. En lähestulkoon koskaan käytä sitä, mutta jostain syystä juuri eilen. Ei siveltimessä tai sen laadussa ole mitään vikaa, mutten osaa levittää sen mallisilla siveltimellä meikkivoidetta.

Tässäpä nämä,  kiitos jos joku jaksoi lukea, tai edes katsella kuvat!

Postaus omistettu Tiudelle, joka tätä pyysi.

XoXo Laura<33

maanantai 28. tammikuuta 2013

Hekumallinen sinkkukämppä

Oikea hetki todistaa omaa tyyli(ttömyyttään)kkyyttään myös interiööriasioissa, eli postaus superyksiöstäni!

Kotinani toimii ruhtinaalliset 23neliötä, joista olen nauttinut heinäkuun ensimmäisestä päivästä alkaen. Ensimmäinen asunto jossa asun aivan ypöyksin (ja kaksin tässä luukussa tulisi hulluksi) ja ensimmäinen oikeasti pieni asunto.
Selvä laskusuhdanne tässä on, kun ensimmäisessä asunnossa oli neliöitä n.70, seuraavassa 45 (joka tuntui jo pieneltä silloin) ja nyt 23. Tämä on myöskin ensimmäinen kerrostaloasunto, jossa en asu kolmannessa kerroksessa. Takanani on historia viidestä kolmannessa kerroksessa sijaitsevasta asunnosta.

Aluksi halusin hieman kokeilla paremman kuvan antamista tiukkaan rajatuilla kuvilla. Ei minusta ruokabloggaajan lisäksi tulisi myöskään sisustusbloggaajaa, vaikka haluaisinkin.

Tyylini on ehkä hieman sekalainen. Ainakin itse haluan uskotella itselleni, että pidän maskuliinisistä elementeistä, joka varmaan kompensoi prinsessaluonnettani. Kynttilätkin ovat todella maskuliinisia ja silleen. Vessa ja kylpyhuone ovat ainoastaan jostain kumman syystä päätyneet hempeämpään ulkoasuun.
Reaaliteettiblogin nimen alla kuitenkin ollaan, joten tässä todenmukaisemmat kuvat:
Asunnon lattia oli jo  muuttopäivänä tupakan polttama ja erilaisten hassujen pinttyneiden läiskien peitossa. Loistava ratkaisu oli piilottaa ne kaikki karvoja ja roskia keräävien mattojen alle.

Kylpyhuoneestani ei ole kuvaa. Aika tavallinen lähiökerrostaloasuntosuihkutila, jossa on lisäksi viisi pullokassia ja kokoontaitettava patja. Ei ole pesukonetta, mutta siinä tilalla on kätevä säilyttää kaikkea muualle mahtumatonta.

Kuvat otin sellaisen perussiivouksen jäljiltä, mutta lattialla on edelleen roskapussia jne. Ei olisi lainkaan todenmukaista jos joskus siivoaisin kaikki nurkat kiiltäviksi. Äiti yritti vuosikaudet kasvattaa minusta siistiä ihmistä. Pisteet kovasta yrittämisestä silti.

Muutamia pieniä juttuja asunto on edelleen vailla. Asuntoa on kokonaan kerralla vaikea sisustaa, koska erilaisia juttuja tulee vastaan ja sitä rataa. Tällä hetkellä mm. eteisen/välioven  yläpuolelle olisi kiva löytää jotain, mutta varmaan jostain sopivaa kävelee vastaan ja lisäksi koiran ruokakuppia muistuttavan seinäkellon tilalle haluaisin valkokehyksisen retrokellon.

Strippers&Porno - kohti Puolaa ja Unkaria!

Aikaisemmin kerroimmekin tavoitteestamme matkata pullorahoillamme Manner-Eurooppaan. Kohdemaina Puola sekä Unkari. Tarkemmin Gdansk sekä Budapest. Ainakin toistaiseksi.
Osa teistä on huomannutkin bannerin alla olevan suloisen pupun, joka kulkee sienimetsässä kohti tuhannen euron finaalia.
Kiva myös huomata, että ainakin jotkut meihin uskovat. Ainakin viimeisimmän galluppimme perusteella:



Alustavien laskelmien mukaan reissun mahdollistaa pakollisine kuluineen kuitenkin "jo" 750€ yhteensä. Tonnilla kattaisimme jo syömisiä ja juomisia(vodkaa). Onneksi molemmat maat ovat suhteessa Suomeen huomattavasti edullisempia. Tämähän ei vaikuttanut lainkaan meidän luksusmatkakohteidemme valitsemispäätökseen. Eikä se että wizz-air lentää neljälläkympillä Turusta Gdanskiin ja suunnilleen samalla hinnalla Ryan airilla Tampereelle takaisin.


"Kohti Puolaa" se Hitlerkin sanoi ja näin päätimme aloittaa kuuliaina reissumme Puolasta. Aikomuksenamme on viettää kolme yötä kohteessa, jonka jälkeen jatkamme matkaamme Budapestiin. Tällä hetkellä ykkössuunnitelmamme on lentää Berliinin kautta, mutta saatamme myös mennä junalla Tsekin kautta.

"Puola on tuolla suunnalla"
Budapest vuodelta 2010
Reissumme aikana tarkoituksemme on yöpyä hostelleissa, koska luultavasti tarvitsemme paikan ainoastaan nukkumiseen ja tavaroiden säilyttämiseen. Budapestiin saapuessamme saatamme etsiä reissaamisen uuvuttamille ruumiillemme oikean hotellihuoneen rentoutumiseen ja yksityisiin suihkuhetkiin.

Koko reissun arvioitu kesto on 10-11 päivää. Niistä tosiaan kolme ensimmäistä Gdanskissa, yksi yö mahdollisesti lentokoneessa tai junassa ja loput Budapestissä. 

Riippuen saammeko opiskelupaikan syksyllä, reissumme ajoittuu joko elo-syyskuun taitteessa tai syyslomalla.

Orgioiden suunnitelua ja burleskia

Viikonloppumme oli täynnä tapahtumaa ja vähän tohinaa. Perjantaina suunnitelimme Ystävänpäiväorgioita ja teimme ravitsevaa salaattia. Sunnuntaina kävimme museossa Vapriikissa muumionäyttelyssä ja Vapriikki vintage-tapahtumassa.

Järjestämme ystävänpäivän kunniaksi juhlat, joiden suunnittelu käynnistyi perjantaina. Suunnitelimme juhlien teemaa ja koristelua, teema tulee sivuamaan hieman amerikkalaisia prom juhlia. Pukukoodia ei kuitenkaan ole, teema rajoittuu koristeluihin. Koristeeksi on tulossa mm.170 kpl ilmapalloja, tilasimme ne ebaystä, toivottavasti saapuvat kolmessa viikossa.Teemaväreinä punainen ja vaaleanpunainen raikastettuna valkoisella. Tilasimme myös hulppeita pöytäkoristeita, niistä kuvaa sitten juhlapäivänä, jotta yllätys momentti säilyisi!
Suunnittelua ja aivotyötämme eteenpäin vei ravitseva salaattimme.


Yritimme ottaa salaatista raikkaan ja herkullisen näköisen kuvan, kuin lifestyle blogeissa konsanaan, mutta eihän se siltä näyttänyt! Alla kuitenkin mättöisän salaatin ohje.

-Jäävuorisalaattia
-valkoista suippopaprikaa
-avokadoa
-kirsikkatomaattia
-paketti pekonia
-maustamatonta kanaa
-majoneesi remoulade-kastiketta
-oliiviöljyä

Avokado sisältää paljon tyydyttyneitä rasvahappoja, jotka ovat hyväksi aivoille. Joten päätimme käyttää avokadoa salaatissa, koska teimme paljon ajatustyötä. Cashew-pähkinä olisi ollut samasta syystä oiva lisä ja tuonut kivaa suutuntumaa salaattin.

Sunnuntaina todellakin vierailimme Museokeskus Vapriikissa. Kävimme katsastamassa mielenkiintoisen ja mieltä virkistävän  Muumio näyttelyn sekä vintage tapahtuman. Muumio näytelyssä ei ollut montaa muumiota, mutta kivoja sisäelin purkkeja. Osallistuimme opastettuun kierrokseen, jossa oli huonosti käyttäytyviä lapsia.. Säkenöivä universumi ei halua ilahduttaa maailmankaikkeutta jälkikasvullaan vielä hetkeen! Odotamme 10 vuotiaalta jonkin näköisiä käytöstapoja, kuten älä makaa vitriinien päällä, äläkä hipelöi muumioita.

naisen muumio
Vapriikissa oli myös samaan aikaan viikonlopun kestänyt vintage-tapahtuma. Katsastimme pikaisesti läpi myyntipöydät, mutta saimme nauttia kuitenkin muotinäytöksestä ja burleski-esityksestä. Tapahtumat sivusivat näyttelyn egypti-teemaa. Mielestämme kokonaisuus oli toimiva, vaikka alkupäivän tapahtumat jäivät näkemättä.

myyntipöydät sulkemisaikaan

Muotinäytöksestä

...seuraavaksi pylly! ja tissit! hihi

perjantai 25. tammikuuta 2013

Säkenöiviä kenkä alelytöjä

Piti olla käymättä enään alennus myynneillä, kun tuli joulukuun alussa käytyä alennus myynneillä lauran kans ja osa vaatteista edelleen täysin käyttämättömiä. No huomasin, että Seppälässä on kenkiä -70%. Taas tuli mentyä vähän ostoksille. En ymmärrä mikä seppälän vaatehimo mulla nykyään on! Pari vuotta sitten en voinut sietää niitä muka "söpöjä" eläin kuvioita ja aikuisille oli vain kauheita konttori ja tanttavaatteita. Jostain syystä nykyään tyykkään osasta Seppälän vaatteista ihan hirveesti. Alennus myynneiltä tuli Seppälästä hankittua parit mekot, parit huivit, ostin syksyllä sieltä kiila nilkkurit. Ja nyt ballerinat ja korkkarit. Seppälän vaatteet on muuttunut paljon kivemmiks tosiaan viime aikoina.. Tai sitten omaa tyyli on muuttunu konttori/tanttavaatteiks..
Tässä kuvat mun alekengistäni, vaatteista tuleekin sit oma postaus joskus.


Seppälän korkkarit 12e

Seppälän ballerinat 12e

H&M glitter ballerinat 5e

torstai 17. tammikuuta 2013

Yöllisiä himoja

Aina silloin tällöin käy niin, että alkuyöstä iskee hirveä himo. Tämä on parin viikon takaisesta sunnuntai-maanatai yöstä. Silloin himosin jotain kirpeää ja viinaisaa. Kaapista löytyi vain vodkaa. Mehua ei ollut kuin sodastream ja se ei pelkilteen käy viinan kanssa. Mikä neuvoksi? Ei muuta kuin kaapeja koluamaan, löytyi pari aaplesiinia, tölkki skumppa, sodastream greippi tiivistettä sekä jäitä paljon. Kaikki vain sitten sekaisin blenderiin.
Ja tässä on tulos!

Tästä tulikin hyvää ja skumppa kivasti vaahdottui blenderissä. Terveellisen makuista ja kesäistä. Tää maistuis salin jälkeen, terassilla, jälkiruokana ja krapulassa!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Galaktinen kynsilakka

En ole hankkinut hyvin pitkään aikaan kynsilakkaa. Eikä oikeastaan ole tarvettakaan, koska en taida muistaa edes mitä kynsilakkoja omistan, eli niitä on aika paljon.
Kaupoissakaan ei ole ollut mitään niin hienoa, että se pitäisi välttämättä saada.

Sitten eräänä päivänä MaxFactorin ständissä nökötti todella galaktisen näköinen kynsilakka, että se piti saada. Fantasy Fire nimeltänsä.
Purkki on turhan pieni hintaansa nähden ja siten ehkä turhin ostos hetkeen. Pullo on aika identtinen Natural Coden kynsilakkapullon kanssa, eli olisiko tässäkin 5ml, kun ei lue.


Lakka ollut jo pari päivää kynsillä kuvanottohetkellä. Kerroksia tähän sai tunkea muistaakseni neljä, että näytti edes joltain, eli on aika läpikuultavaa. Pitää kokeilla lakata mustan, tummansinisen tai muun vastaavan päälle.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Ragetuksia (ihmiset on perseestä)

Turhat raget ovat ehkä elämän suola. Ajattelin kirjata muutamia ihan ylös.

- Jatkuvasti Iltalehdessä on tutkimuksia, joiden otsikoissa todetaan että punaviini, suklaa, kahvi tms. aiheuttaa terveysvaikutuksen x ihmiselle. Sitten näitä linkkejä ilmestyy ihmisten fb päivitykseksi tyylillä "hehehe, minä olen varmaan tosi terve sitten, en koskaan saa syöpää". Tosiaan niin että kyseinen henkilö on jonkun asian suurkäyttäjä ja ylittää  kymmenkertaisesti tutkimuksen terveellisyysvaikutuksen määrän, jolloin siitä on vain haittaa. Vituttaa.

- Suomalainen ja skandinaavinen sisustustyyli. Jee valkoista, raikasta, koivua jee, block-lamppu jippii.

-Tosi typerät fb ryhmät. Siis tosi. Esimerkiksi tämä, tämä ja tämä. Minun ei varmaan tarvitse sanoa enempää.

- Nettiadressit ja muut jeesustelujeejee kiertoviestit, missä osoitetaan tekevänsä tosi paljon niinkun maailman hyväksi tekemättä oikeasti mitään.

- Neliönmalliset printti t-paidat. Typerät paidat tekevät kaikista vain läskimmän näköisiä. Itse haluaisin ihan normaalin mallisia paitoja jakkuni alle, mutta kun sellaisia ei taas hetkeen voi löytää.
Tämän ragepostauksen pikkusisko on "typerillä teksteillä varustetut t-paidat".

- Ihmiset jotka noudattavat orjallisesti ruokaa tehdessään reseptejä. "Voinks mä nyt laittaa tätä paprikaa tähän pizzaan, kun ohjeessa sanottiin että tomaattia?" tai "Mä en voi tehdä sitä intialaista ruokaa, kun siihen tulee pähkinää ja mä oon sille allerginen". Voi maalaisjärki! Ja miten raskasta vierestä seurattavaa moinen sönkkäys on.

- Juntit.

- Typerät vuodesta toiseen lehdissä, netissä tms. toistuvat meikki"ammattilaisten" toimimattomat vinkit. Esimerkiksi ties kuinka monta vuotta ihmiset ovat olleet omasta mielestään jo aivan varmoja ettei "mikään luomiväri pysy luomilla". No ei kai, jos neuvotaan käyttämään pohjustuksena meikkivoidetta, tai jopa puuteria. Ei-tuu-toimiin.

- Ihmiset jotka kutsuvat itseään "boheemeiksi", "erikoisiksi" tai jotain muuta vastaavaa.

- Hipit.

- Raakaravintoon tai muuhun sokeasti uskovat.

- Hiemankin virallisessa työssä olevat "hauskat ja vitsikkäät" työntekijät. Nämä ovat yleensä miehiä. Jos menen vaikkapa vuokraamaan asuntoa, en halua kuulla mitään rentoa ja huonoa läpänheittoa "suullisesta sopimuksesta". Haluan allekirjoittaa paperin, mustaa valkoisella ja sitä rataa.
Junassa aikaisemmin lippuni jo tarkastanut konduktööri kerran pysäytti minut matkalla vessaan huikkaamalla "hei" ja selvästi odottavan jotain. Kysyin sitten vähintään tyhmänä että haluaako hän tarkastaa lippuni saaden vastauksen "no sehän on vähän niinkun mun työtäni hehhehehe" ja siinä tyhmän oloisena takaisin hakemaan lippua paikaltani.

- Ihmiset (lähinnä naiset), jotka mainostavat olevansa hankalia, temperamenttisia, vittumaisia eivätkä omien sanojensa mukaan tule toimeen toisten naisten kanssa ikinä. Jokainen normaali tietää, että edelliset ovat vain kiertoilmauksia oikeasti perseestä olevalle ihmiselle, joka kuvittelee olevansa jotenkin muiden yläpuolella.

Lopuksi ihan vain huviksi jo kerran blogissa aikaisemmin seikkaillut pintaliito-orava:

Galaktisen mansikkamyrskyn syntymä

Joulukuun alussa kertoilimme puuhaperjantai-projektistamme, omasta kotiviinistä. Olimme ensikertalaisia mitä tulee kaikkeen itsetehtyyn alkoholiin, joten odotuksemme eivät olleet lopulta kovin korkeat. Aluksi lämpötilamittarimme teki meille oharit, toiseksi saimme tietää ettei ominaispainomittari ole ehkä täysissä sielun voimissaan, emmekä osanneet käyttää oikein alkoholimittaria. Tämän lisäksi päivämäärämme kusivat suunnilleen jokaisessa vaiheessa, jossa jotain piti tehdä.
Sokeriinkin oli ilmeisesti makeutukseen omat rajoituksensa, jotka luettiin vasta sen jälkeen, kun olin kaatanut koko sokeripaketin saaviin.

Ilmeisesti tärkeintä viininteossa on kuitenkin hygienia ja maltti odottaa tarpeeksi käymistä ja sen pysähtämistä. Näin ainakin luulemme, sillä viini taisi onnistua edes suunnilleen.




Kuitenkin. Viini ilmeisesti onnistui kaikesta huolimatta, sillä sen maku on ihan hyvä (vähän kuin Fresita, mutta ilman happoja), siitä ei mene maha sekaisin ja ilmeisesti siitä tulee humalaankin.
Mitä siis muuta viiniltä voimme odottaisimme?

Ensi kerralla haluaisimme ehkä kokeilla jotain hedelmäistä, kenties omenaa? Vapuksi myös kivaa hunajasimaa.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Epätoivoisten säkenöivä uusivuosi

Uusi vuosi? Mitä tapahtui? Mitä viimevuonna tapahtui? Mitä tämä vuosi tuo tullessaan? Toteutuuko "sairaalakuntoon 2013"-haaste?

Seuraavia asioita pohti todennäköisesti moni muukin. Uusi vuosi tarjoaa aina mahdollisuuden aloittaa asiat henkisesti puhtaalta pöydältä. Totuus on kuitenkin, että sama paska jatkuu ja illuusio uudesta vuodesta on ainoastaan pienten päittemme sisällä. Eikä tullut suoritettua edes omatoimista vatsahuuhtelua uuden vuoden kunniaksi.

Uuden vuoden kunniaksi saimme sentään kotiviinilapsemme pulloihin!

Koska emme oikeasti  miettineet mitään syvällisempää vuoden vaihtuessa, tarjoamme nyt vain upeaa pukuloistoa illan ensimmäisistä asuistamme. Hieman ennen puoltayötä vaihdoimme toiset juhlavaatteet, mutta niistä ei ole kuvamateriaalia. Kamera hukkui pöytien alle...