Sunnuntai ei ole todellakaan mikään helppo päivä viettää laatuaikaa muuten maailman parhaimman ihmisen, eli itsensä kanssa. Siis jos on yhtään juhlinut lauantaina ja herännyt yksin sylikkäin kuolaisen tynnyn kanssa meikit poskilla.

Hieno aivoton olo ja onneksi vasta iltaa kohden mustuva mieli tekivät yhteistyötä kauniin sään kanssa, joten oli kiva kuljeskella kotinurkilla vailla sen suurempia suunnitelmia. Tai ainakin puoliksi pakon vuoksi, koska pieni ja kotoisa asuntoni muistuttaa saunaa. Tai oikeastaan en tiedä, viimeiset päiväni ovat koostuneet sääramppaamisesta. Lähden ulos koska siellä on miellyttävämpi olla, tulen sisälle koska ulkona käy liian kuumaksi. Tuttua kenellekkään?
Näillä puistossa kohtaamillani tyypeillä ainakin oli varmaan aika lämmin:

Sunnuntai 2.6. oli viimen päivä poiketa Näsilinnassa, Milavida II:sessa. Tiloihin oli pystytetty viikonmittainen pop-up näyttely, jota enemmän minua kiehtoi päästä sisälle tuohon mystiseen ja hiljaiseen rakennukseen.
Viimeksi sisälle kurkistamaan pääsi kesällä 2010, sitä ennen ties milloin, käsittääkseni ainakaan seitsemään vuoteen?

Tällä kertaa koko yläkerta oli suljettu. Se on sääli, sillä yläkerta on kiehtovampi osa tuota rakennusta. Vaikka siellä ei olekkaan upeaa, unelmieni shakkiruudullista marmorilattiaa, mutta siellä on sellainen tietty fiilis.
Yläkertaan kätkeytyy myös mystiset tahrat, joiden huhutaan olevan punaisten vuodattamaa verta, rakennuksen sisällä sisällissodassa käydyn kamppailun johdosta. kuva1, kuva2.

Yleensä jokainen vanha rakennus kätkee sisälleen myös iloista energiaa, minusta tuntuu että tuo rakennus sensijaan on kohdannut vain murhetta. Jos talolle voisi antaa valtavan halin, niin sen tekisi ja sanoisi "joku joka sinua osaa rakastaa, ostaa sinut vielä" ja mikä parasta, kun voisi itse muuttaa siihen taloon. Vai koittaisiko uudelle omistajalleenkin vain ennenaikainen kuolema ja surua?

Aikanaan rakennuksessa ei ehditty asumaan juuri lainkaan, eikä sitä koskaan saatu täysin valmiiksi.
Tästä voit lukea lisää rakennuksesta, mutta artikkeli on aika pelkistetty ja lisää kiehtovia yksityiskohtia on netti ja kirjasto pullollaan.
Nottbeckien sukuhaudan portin vieressä on historiikkia suvun Tampereella asuneista jäsenistä ja lisää tietoa yllättävistä perheenjäsenten kuolemista.

Vaikka itse rakennuksen takia alunperin sisälle meninkin, oli tälläkin kertaa sisällä oleva taidekin osittain ihan näkemisen arvoista. Tilaa oli käytetty hyvin hyväksi, mutta tahtoisin silti että joskus rakennus pääsisi muuhunkin käyttöön. Nettiartikkeleiden mukaan kädenvääntöä tulevaisuudesta on käyty jo pitkään, enkä tällä hetkellä tiedä mikä suunnitelmista on voitolla. Fakta on kuitenkin se, että rakennus alkaa rapistua. Ulkoseinämistä laasti on tipahdellut ja konsolit pudonneet nurkista.
Kuluneen kevään aikana rakennus on ympäröity turvanauhoin, jotta päähän ei putoa ikävästi osa vanhaa käsityötä.

Lopuksi päivän mekkokuva. Ensimmäistä kertaa päälläni tänä kesänä.. KUOSIKALJAMEKKO viimevuodelta! Pidin tuota mekkoa varmaan jokaisena hellepäivänä ja se alkaa olemaan jo aika nuhraantunut ja lisäksi iso. Enkä muistanut että mekko olisi ollut mitenkään epämiellyttävän lyhyt.

Pop-muotia helteisellä Tampereella

Edelliseen mahtumattomia upeita asukuvia ja fiiliksiä lauantailta. Suuntana keskustori-hämeenpuisto-koti-pohjat-matka Rumaan. Uppee ilta, mutta melkein jo liikaa ihmisiä baarissa jossa oli todella kuumankosteanhikinen fiilis. No eniveis, mennään muutaman tunnin aikaisempiin tapahtumiin jälleen.

Tapahtuman jälkeen ihmismassa purkautui yllättävän helposti joka suuntaan ja pääsimme bongailemaan maasta pulloja ja tölkkejä. <3

Ennin pullokassi-eleganssia

Lauran pullojenkeruun historian onnellisin hetki sattui tällä reissulla. Iloisin hyppyaskelin hyppelyä kohti 20sentin siideripulloa, nostaessani huomasin että joku jätkä havitteli sitä samaa pulloa. Hänen ilmeensä oli vähintään hämmentynyt kun kurkottautui ottamaan sitä. Ehkä tällaisen tilanteen siivittämänä Laura tapaa Sen Oikean? Kädet hamuavat samaa Pirkka-tölkkiä.

Voittopose

Ohan se jo vain uppeeta kun on tämmöne kesä! Säät ja kaikki niin ettei parempaa vois toivoa.  Miinuksena se, että kesäsää houkuttelee alkoholin äärelle normaalia useammin. Tämä on monella, eli hyväksytty pahe.

Onnea myös kaikille valmistuneille, vaikka ärsytittekin olemalla tiellä joka paikassa.

We are so Pop, in YleX pop

Kuten jokainen ördäämistä rakastava tamperelainen olimme YleX popissa, tuossa kesän suosituimmassa ilmaisperhetapahtumakonsertissa. Vapaa pääsy alueelle mahdollisti hienosti myös keikan aikana omien juomien juomisen. Tällaisia lisää, koska tapahtuma pysyi silti todella siistinä ja seassa oli paljon lapsiperheitäkin. Puolet paikalla olevista tosin näytti saapuneen Hämeenkyröstä vaateidensa perusteella.

Karri Koira ja paidattomia miehiä

Emme suostu hyväksymään, että tampereella pukeudutaan niin törkeästi ja mauttomasti mitä näimme. Joten nämä yksilöt varmasti saapuivat Tampereen lähimmistä maalaiskunnista.
Laura ehti seuraamaan Karri-Koiran keikan, alastomine miehineen. Esitys ei ollut kummoinen.
Yhdessä seurasimme puolet Haloo Helsingin keikasta ja Pimpin keikan. Olimme jälleen niin säihkyvän ihania, että vieressämme hengannut maalainen stalkkasi meitä koko Pmmpn keikan ajan. Rankkaa olla näin ihana.

Haloo Helsinki, vaikka ei suosikkeihimme sekään lukeudu, oli silti pettymys. Saattoi väsymys ja raskas keikkaputki painaa Elliä, mutta ei oikein saanut tuo esitys yleisöä mukaan.

Haloo Helsinki

Viimeiseksi se odotetuin, eli PMMP. Aika haikea olo nyt, sillä tämä saattoi olla viimeinen kesäkeikka jonka näkee hetkeen. PMMP on kuulunt Lauran kesään jo useita vuosia ja nähtyjä keikkoja bändin kymmenvuotisuran aikana saattaa olla myös se kymmenen. No okei, ainakin kuusi. Ne vaan kuuluu yhteen, kesä ja Paula ja Mira.
Keikka oli aika pitkä. Toisinsanoen sopivan mittainen. Ajantaju katosi, mutta ainakin yli tunnin mittainen. Enni sanoo että varmaan 85min.

Jeesus ei tullut, emmekä siihen olleetkaan valmiita, mutta kiitos PMMP kuluneista kesistä ja ei jättänyt tämä keikka kylmäksi, jos se todella oli viimeinen. <3

Kuvistakin varmaan jo välittyy, mutta ilma oli koko lauantain upea. Ei sillä, on se tänään sunnuntainakin, mutta vähän kuumempi vielä.

Jotta postauksesta ei tule kilometrin mittainen,  taiteelliset asukuvat tulevat seuraavaan postaukseen.

Metsä vs. baarit

Ikuiset kaupunkilaiset (minä ja Enni) vaihdettiin muutaman muun kanssa maisemaa Parkanon metsiin. Miten selvisimme? Miksi lähteä metsään, jossa omaa ulostettaan ei voi huuhdella pois silmistä viemäristöön?

Jo näin alkuun todettakoon, että lähtisin uudelleenkin ja olisi hienoa jos jo tänä kesänä se olisi mahdollista.
Suuria traumoja ei jättänyt edes ensimmäinen ilta/yö, kun päädyimme "patikoimaan" leiripaikalle keskellä yötä parin tunnin ajan ja koko ajan hieman epävarmana pääsemisestä perille. Tai se että perille päästyä pilkko pimeässä ei voikkaan vain pystyttää notskia ja telttoja ja nukkua, vaan alueen ovat vallanneet sammakot. Yksinäiset sammakot, panevat sammakot, kimppaseksi sammakot.. Ihan vitusti sammakoita siis.

Seuraavana päivänä makoisien sammakoiden kiimaääntelyiden keskellä nukutun yön jälkeen eräille oli tärkeämpää saada ruokaa ja eräille kahdelle nimeltämainitsemattomalle seurueemme jäsenelle päästä tutkimaan noita mystisiä sammakko orgioita päivänvalossa.

Panevia sammakoita

Sammakkolandiasta pois lähdettyämme ja upeat maisemat Helvetinkolulla ihailtuamme oli aika jatkaa Mänttään ja Elämänmäelle. Mitään kuvia upeista jylhistä maisemista minulla ei ole, vitutti, jalassa oli rakko, enkä jaksanut kaivaa kameraa. Kyä mualais eläämä o sitte uppeeta! <3

Mäntän Alkon pihassa. "Jee me saadaan viinaa"

Elämänmäeltä ja Maakasperältä haimme todisteita yliluonnollisesta, mutta emme löytäneet. Sen sijaan minulla on hieno kuva Ennistä poseeraamassa amis-corollamme kanssa:

Toisen yön eteen emme jaksaneet enää nähdä pahemmin vaivaa, vaan menimme suhteellisen helpolle leiripaikalle. Autolla hieman eksyksissä jonkun aikaa ajeleminen janotti ja viinan himo alkoi kasvaa.

Kehoitan muuten välttämään kiusauksista huolimatta eineksien ottamista mukaan evääksi. Esimerkiksi kanahamppareita ei enää voi syödä, koska kammo. Eipä roiskeläppiäkään ole tullut pahemmin popsittua edes ns. hätätilanteessa.

Odottavan aika on pitkä

Omia johtopäätöksiä:

* Metsässä et eksy niin helposti baariin ja tuhlaa rahojasi.. Mäntän paikallinen ja alko tuli tsekattua toisena päivänä kyllä.
* Metsässä voi hengata aikalailla samalla lailla kun muuallakin, kaupungilla, kotona, baarissa. Mutta voi syödä koko ajan samalla.
* Et päädy niin helposti harrastamaan seksiä kännissä niin että aamulla kaduttaisi. Btw, miksi känniseksiä tarvitsee katua? Joillain on joku kestohäpeä kaikkien kertojen jälkeen. Ymmärrän kyllä jos heräät jonkun kyttyräselkäisen Tuksun vierestä..
* Nukut paremmin jos olet juonut yöllä viinaa. (Pätee kyllä muutenkin nukkumiseen noin niinkun missä tahansa)
* Kaikki ruoka maistuu ulkona syötynä paremmalta. Nk. "piknikvoileipä"-efekti.
* Reissussa mukana olisi kiva olla musiikkia. Ghetto Blaster.