Bottle o meter

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Sunnuntai ei ole todellakaan mikään helppo päivä viettää laatuaikaa muuten maailman parhaimman ihmisen, eli itsensä kanssa. Siis jos on yhtään juhlinut lauantaina ja herännyt yksin sylikkäin kuolaisen tynnyn kanssa meikit poskilla.

Hieno aivoton olo ja onneksi vasta iltaa kohden mustuva mieli tekivät yhteistyötä kauniin sään kanssa, joten oli kiva kuljeskella kotinurkilla vailla sen suurempia suunnitelmia. Tai ainakin puoliksi pakon vuoksi, koska pieni ja kotoisa asuntoni muistuttaa saunaa. Tai oikeastaan en tiedä, viimeiset päiväni ovat koostuneet sääramppaamisesta. Lähden ulos koska siellä on miellyttävämpi olla, tulen sisälle koska ulkona käy liian kuumaksi. Tuttua kenellekkään?
Näillä puistossa kohtaamillani tyypeillä ainakin oli varmaan aika lämmin:
Sunnuntai 2.6. oli viimen päivä poiketa Näsilinnassa, Milavida II:sessa. Tiloihin oli pystytetty viikonmittainen pop-up näyttely, jota enemmän minua kiehtoi päästä sisälle tuohon mystiseen ja hiljaiseen rakennukseen.
Viimeksi sisälle kurkistamaan pääsi kesällä 2010, sitä ennen ties milloin, käsittääkseni ainakaan seitsemään vuoteen?

Tällä kertaa koko yläkerta oli suljettu. Se on sääli, sillä yläkerta on kiehtovampi osa tuota rakennusta. Vaikka siellä ei olekkaan upeaa, unelmieni shakkiruudullista marmorilattiaa, mutta siellä on sellainen tietty fiilis.
Yläkertaan kätkeytyy myös mystiset tahrat, joiden huhutaan olevan punaisten vuodattamaa verta, rakennuksen sisällä sisällissodassa käydyn kamppailun johdosta. kuva1kuva2.

Yleensä jokainen vanha rakennus kätkee sisälleen myös iloista energiaa, minusta tuntuu että tuo rakennus sensijaan on kohdannut vain murhetta. Jos talolle voisi antaa valtavan halin, niin sen tekisi ja sanoisi "joku joka sinua osaa rakastaa, ostaa sinut vielä" ja mikä parasta, kun voisi itse muuttaa siihen taloon. Vai koittaisiko uudelle omistajalleenkin vain ennenaikainen kuolema ja surua?
Aikanaan rakennuksessa ei ehditty asumaan juuri lainkaan, eikä sitä koskaan saatu täysin valmiiksi.
Tästä voit lukea lisää rakennuksesta, mutta artikkeli on aika pelkistetty ja lisää kiehtovia yksityiskohtia on netti ja kirjasto pullollaan.
Nottbeckien sukuhaudan portin vieressä on historiikkia suvun Tampereella asuneista jäsenistä ja lisää tietoa yllättävistä perheenjäsenten kuolemista.
Vaikka itse rakennuksen takia alunperin sisälle meninkin, oli tälläkin kertaa sisällä oleva taidekin osittain ihan näkemisen arvoista. Tilaa oli käytetty hyvin hyväksi, mutta tahtoisin silti että joskus rakennus pääsisi muuhunkin käyttöön. Nettiartikkeleiden mukaan kädenvääntöä tulevaisuudesta on käyty jo pitkään, enkä tällä hetkellä tiedä mikä suunnitelmista on voitolla. Fakta on kuitenkin se, että rakennus alkaa rapistua. Ulkoseinämistä laasti on tipahdellut ja konsolit pudonneet nurkista.
Kuluneen kevään aikana rakennus on ympäröity turvanauhoin, jotta päähän ei putoa ikävästi osa vanhaa käsityötä.
Lopuksi päivän mekkokuva. Ensimmäistä kertaa päälläni tänä kesänä.. KUOSIKALJAMEKKO viimevuodelta! Pidin tuota mekkoa varmaan jokaisena hellepäivänä ja se alkaa olemaan jo aika nuhraantunut ja lisäksi iso. Enkä muistanut että mekko olisi ollut mitenkään epämiellyttävän lyhyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti