Eräänä krapulaisena ja aurinkoisena sunnuntaina totesimme kesämme tuntuvan hieman tyhjältä. Olimme juuri lounastaneet Tivolissa maittavat smørrebrødit ja varmaan siitä inspiroituneena suunnittelimme pikaisen reissun Helsinkiin ruokien pariin. Oli oikea onnekas sattuma, että meillä oli silloin(kin) yhteistä vapaata.
Laura aloitti oman reissunsa hieman aikaisin ja pääsikin tutustumaan eräisiin herkkuihin jo hyvissä ajoin.
Testattua tuli mm. Huacheng Restaurant Forumissa, frozen yogurt paikka Kippo Isoroobertin kadulla, sekä teekauppa The Ounce. Kahden jälkimmäisen laatu yllätti. The Ounceen oli tarkoitus mennä myöhemmin kun kaikki kolme ovat koolla, mutta aika loppui kesken.
Paikka oli persoonallisesti sisustettu, pieni ja hyväntuoksuinen putiikki. Kun vihdoin sai valittua varmaan sadasta teelajista omansa ja istuttua kupposen äärelle, siitä ei olisi koskaan halunnut pois. Helsingissä on myös muita teekauppoja/teehuoneita, mutta vaaditaan todella paljon, jotta ne voisivat syrjäyttää The Ouncen tunnelmassa.
Illasta tie kävi Panimoravintola Bruuveriin ja pääsi aloittamaan ruokajuomiin tutustumista.
Seuraavana päivänä oli riemu irrallaan, kun Enni ja Saarakin rantautuivat sillä hetkellä yksinäisen Lauran seuraksi.
Ensimmäinen yhteinen kokemus ruuan parissa oli Southern Fried Chicken Forumissa. Valitsimme ravintolan siksi, että se oli lähellä hotellimme lähintä alkoa.
Ruoka oli keskinkertaista rasvamättöä ja perihelsinkiläiseen tyyliin myös hieman ylihinnoiteltua kokoonsa nähden. Söimme kuitenkin, nälkäisiä kun olimme ja hullunkiilto silmissä säntäsimme viereiseen alkoon. Mukaan tarttui käytännössä vähän kaikkea.
Sotasaaliiseemme tyytyväisinä palasimme takaisin tukikohtaan (aka hotellihuoneeseen) ja aloimme miksailemaan juomia hieman mielikuvituksellisempaan muotoon, eli ns. sekacoctaileiksi.
Päätimme laajentaa maailmankuvaamme matkustamalla metrolla Kallioon tutustumaan paikalliseen ruokajuomakulttuuriin. Tässä pähkinänkuoressa kaikki mitä Laura sekä Enni yhdessä muistaa: Oltiin kahdessa baarissa, ensimmäinen oli Kustaa jotain ja joimme halvimpia juomia muutaman, sitten lähdimme vastapäiseen baariin, jonka nimeä ei kukaan muista.
Se vastapäinen baari oli halvempi, mutta saimme juomiksi vähän muuta kun siellä pyydettiin. Onneksi, koska muuten Laura olisi jumittunut juomaan siideriään (tai mikä pahempaa, jättämään sen juomatta), jos ei olisi saanut vahingossa helposti ykkösellä juotavaa ville vallatonta illan viimeisen metron jo viipottaessa kohti pysäkkiä. 
 |
| Lauran lähiömutsi-ilme. |
Loosessa esiintyi sattumalta Kauko Röyhkäkin, joka teki juoman nauttimisesta hintsusti lupsakkaampaa.
Mutta se mikä me kaikki muistetaan: Siellä soi Depeche Moden Enjoy The Silence!
!! loosesta laura hotellille kiskoon loput viinat ja muut haettiin hampparia kioskilta ja manninen vei meidän karkit ja lähti kohti kallioo
Huoneessa ei toiminu ilmastoinit!! <-- Ennin tarkentava merkintä loppuillan kulusta.
Seuraava päivä oli lähes helvetillinen. Olo ei ollut kellään kovin hyvä ja hotellihuone piti luovuttaa ko. 12:00. Laura kärsi koko yön jostain halluista, sai käsittämätöntä miesragea ja hakkasi vierellä nukkuvia Enniä ja Saaraa nyrkeillään ja häiritsi suuresti myös aamusuihkusekoilullaan.
Emme lannistuneet oloista, vaan lähdimme suorittamaan sitä mitä olimme tulleet tekemäänkin. Eli etsimme avoinna olevan lounasravintolan ja testasimme aivan sattumalta jotain uutta. Kohteeksemme valikoitui Salt & Pepper Fredrikin kadulta.
Paikka oli tunnelmaltaan raikas ja erikoinen, mutta työntekijöistä ja muusta huokui outoa polakkihenkeä. Listalta valittavat lounasruuatkaan eivät olleet millään tapaa erikoista ja kanapastani oli mautonta. Kuitenkin erittäin kattava salaattipöytä juustoineen ja viininlehtikääryleineen teki paikasta loppujenlopuksi sen 7,50€ arvoisen.
Vaikka oli perjantai-ilta, ei tyttökolmikko ollut aivan täydessä vedossa. Perus Stockman-alko-Deli kierros kyllä suoritettiin, mutta himo ruokajuomiin oli vähäinen. Enemmän kiinnosti maistella Delin kalliit valmisateriat, joita niitäkin vain näykittiin innottomasti.
Ennin ja Saaran koomatessa yhdessä koitti Laura keksiä käyttöä ruuille ja juomille. Krapulaiset aivot kykenivät kehittämään mangorahka-mansikkapople herkun.
Jotain kuitenkin teimme oikein, koska muistaakseni ylimääräisiä juomia ei jäänyt paljoakaan kaappiin, kun suunnistimme Helsingin viikonloppuyöelämään jatkamaan tutkimusmatkaamme. Seuraavaa kokemusta ei Laura kykene kirjoittamaan, koska tuntee edelleen niin puhdasta vihaa kärsimyksistään, ettei halua palauttaa kyseisen illan katkeria muistoja päähänsä. Enni jatkaa.
Laura halusi välttämättä päästä baarin Cuba, johon en itse ollut kovin innokkaasti menossa. No jonotimme silti sisään tarpeeksi kauan ja ehdotin jo muutamaan otteeeseen, että mentäis muualle. Baarin sisällä näytti olevan alaikäisiä hipstereitä ja muutenkin daijun näköstä porukkaa. Kun saavuimme portsarin kohdalle hän ei päästänyt meitä sisään. Joten suuntasimme etsimään uutta baaria, olimme kaikki hieman suunniltamme. Keskustassa kävellessämme Laura veti kunnon känniraget, varmasti kuului parin kortteli alueelle ja ilmoitti ettei kävele askeltakaan, koska ei päässyt haluamaansa baarin ja kengätkin olivat epämukavat. Totesimme Saaran kanssa, että Hei hei ja jää siihen. Kummasti se Laura peräämme lähti kipittämään, kun emme aikoneet jäädä keskelle katua seisoskelemaan. Vähän ajan kuluttua löysimme Helsingin vastineen Tampereen Rodeolle eli Vaticaaniin.
No se vitutti oikeasti, jonotimme n. tunnin ja edestämme päästettiin niitä alaikäisiä, kunhan vain tippasivat pokea kunnolla.
Vatican oli ihan hieno paikka, hieman epäilytti kuitenkin olimmeko tulleet johonkin perverssille erotiikkackubille, mutta emme antaneet asian häiritä, vaan otimme kaiken irti kivoista tiloista ja tanssilattiasta.
Ehkä noin kahden tunnin bilettämisen jälkeen päätimme kulkea paikallisen kebin kautta hotellille takaisin. Kukaan ei meistä kykene muistamaan tämän kyseisen paikan nimeä, mutta lihaisa kebirulla oli todella pitkä ja pizza todella suuri, vaikkakin jokseenkin epämuodostunut.
Matkalla Ennin ja Saaran piti saada kanasalaattia kakkoseen (siis kun tarjolla on kaksi rasiakokoa, ykkönen ja kakkonen. You Know).
Takaisin keskustaan raahautuessamme kaikkien sushihammasta kolotti ja etsimme käsiin Ichiban sushin. Erityisesti mieleemme oli muovinen ruohoa esittävä koriste lautasella. Muuten annoskoko oli sopiva ja sushi ihan perinteisen hyvää, sellaista aika perus kauraa.
Emme päättäneet päivää kuitenkaan tutustuen siidereihin, vaikka niin olisi ehkä meistä odottanut. Olihan sentään lämmin lauantai-iltapäivä. Me menimme jäätelölle ja kahville Ciao kahvilaan.
Työntekijänä oli ilmeisesti harjoittelija, koska oli raivostuttavan hidas liikkeissään. Ei ole kivaa jos kolme ihmistä ostaa jäätelöä ja ensimmäisen ehtii jo sulaa, ennen kuin viimeinen saa omansa.
Myöskin ulkoterassin tapainen oli todella ahdas ja sotkuinen, kuten allaolevasta kuvasta hieman tuleekin ilmi. Muuten kahvi ja jäätelö olivat ok ja uskoisin samanlaisen paikan menestyvän myöskin Tampereella.
Alkoholistigeenimme veti meitä kuitenkin vielä kohti viimeisiä ostoksia. Matka bussipysäkille kävi Sokoksen alkon ja Lushin kautta.
Lush ei liity mitenkään ruoka- tai juomapuoleen, mutta se piti silti mainita.
Bussissa oli vielä upea hetki ruuan ja juoman kanssa, matkaeväänä Lauralla oli häränlihapatonki ja Chileläistä punaviiniä.
Tampereelle kotiuduttuamme juoksimme hakemaan vielä Saarioisten kanahampurilaiset Valintatalosta. Siitä meillä ei ole kuvia.
Mitä jäi käteen? Lauran mielestä lähes kaikki ruoka oli aika mautonta ja kärsi koko "lomansa" aikana kummallisista (tosin aika nopeasti ohimenevistä) kohtauksista. Enni ja Saara koittivat pitää viinaisat päänsä jossain kasassa, jotta reissu ei hajoaisi ihan reisille.
Älkää kuitenkaan käsittäkö väärin, reissu oli kaikenkaikkiaan onnistunut ja nauruunkuoleminen oli useassa kohdassa lähellä.
Kiitos jos jaksoitte lukea (tai edes katsoa kuvat). Niin ja oikeasti emme ede suunnitelleet mitään varsinaista ruokamatkaa, siitä vain tuli sellainen tavallaan vahingossa.
Kulinaarisin talviterveisin: Säkenöivät tytöt. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti